Tonnikalalasagnette

tonnikalalasangette
Aika

45 min

Annoksia

6

0 arvostelua
0.0/5

Tonnikalalasagnette on kuin lasagne, mutta se on valmistettu lasagnetteen erityisesti tarkoitetusta pastasta tai murretuista lasagnelevyistä. Lasagnettea varten pastaa ei tarvitse keittää erikseen, joten verrattuna esimerkiksi makaronilaatikkoon, yksi työvaihe jää välistä ja nopeuttaa valmistusta. Nopeaa ja helppoa arkiruokaa siis, joka maistuu taatusti niin perheen pienimmille, teineille kuin vanhemmalle väelle.

Tarvitset:

400 g lasagnelevyjä

300 g Calvon tonnikalaa

sipuli

valkosipulia

500 g tomaattimurskaa

250 ml ruokakermaa

paprikamaustetta

pippuria

suolaa

200 g juustoraastetta

Ohje:

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

2. Kuullota paistinpannulla silputtu sipuli ja valkosipuli runsaassa öljyssä. Valuta tonnikala ja lisää pannulle sipulien joukkoon. Mausta seos. Sekoita joukkoon tomaattimurska, lisää kerma ja kiehauta.

3. Voitele uunivuoka öljyllä tai voinokareella. Murra lasagnelevyt paloiksi ja kaada vuoan pohjalle. Lisää pastan päälle kiehahtanut tonnikalakastike. Sekoita kevyesti pasta ja kastike sekaisin keskenään. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Paista uunissa 30 min.

4. Tarjoile ja herkuttele!

Reseptissä käytetty tuote:

Tonnikalaa auringonkukkaöljyssä MSC

Muita samankaltaisia reseptejä

Aika

30 min

Annoksia

4

0.0/5
Aika

30 min

Annoksia

4

5/5
Aika

30 min

Annoksia

4

0.0/5
Aika

45 min

Annoksia

4

0.0/5

Kommentit

{{ reviewsTotal }}{{ options.labels.singularReviewCountLabel }}
{{ reviewsTotal }}{{ options.labels.pluralReviewCountLabel }}
{{ options.labels.newReviewButton }}
{{ userData.canReview.message }}

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed id tempus nisi. Morbi eget lectus elementum lorem finibus maximus. Vestibulum non finibus erat. Suspendisse fringilla congue ipsum quis ultrices. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed id tempus nisi. Morbi eget lectus elementum lorem finibus maximus. Vestibulum non finibus erat. Suspendisse fringilla congue ipsum quis ultrices.