45 min
Täytetyt letut tonnikalalla sopivat loistavasti kesään ja hellepäiviin. Suolaiset letut toimivat loistavasti lounaana tai illallisena. Täytetyt letut tonnikalalla on helppo valmistaa ja ne maistuvat varmasti niin lapsille kuin aikuisille. Voit myös valmistaa letut etukäteen ja lämmittää uunin ennen tarjoilua.
Lettutaikina (1 litra):
4 kananmunaa
1 tl suolaa
hyppysellinen ruokokidesokeria
4 dl täysjyväjauhoja
2 rkl rypsiöljyä
1 litra maitoa
1 tlk Calvon tonnikalaa auringonkukkaöljyssä
1 dl raejuustoa
1 prk kermaviiliä
1 rkl sinappia
1 tl sitruunamehua
0,5 dl suolakurkkua
1 punainen paprika
3-4 kevätsipulia
mustapippuria
tilliä
1. Valmista lettutaikina sekoittamalla ainekset keskenään. Anna turvota puoli tuntia ennen lettujen paistamista.
2. Laita tonnikala kulhoon öljyineen. Pilko paprika ja suolakurkut pieniksi kuutioiksi. Leikkaa kevätsipulista pieniä renkaita. Lisää pilkotut vihannekset tonnikalan joukkoon. Lisää myös muut ainekset kulhoon ja sekoita. Mausta mustapippurilla ja tillillä. Huom! suolaa ei tarvitse lisätä, sillä suolakurkun ja tonnikalan suola riittää hyvin.
3. Herkuttele tonnikalatäytteisillä letuilla ja nauti!